fbpx

FeelSafe – asiakaspalveluturvallisuuden kehittämishanke

FeelSafe-hanke MikseiMikkeli etukuva

Epävarmuus- ja muut häiriötekijät lisääntyvät yhteiskunnassamme, myös Mikkelin alueen asiakaspalvelutyötä tekevät kokevat turvattomuuden tunteita sekä väkivallan uhkaa. Mikkelissä asiakaspalvelijoiden turvattomuuden tunteeseen vaikuttavia syitä ja kokemuksien voimakkuutta ei ole kuitenkaan kartoitettu, ja niitä ei siten tunneta tarkemmin. Hankkeen tarkoituksena on oppia ymmärtämään asiakaspalvelutyössä toimivien henkilöiden turvattomuuden ja turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat seikat.

Tässä hankkeessa kartoitetaan ja määritellään Mikkelin alueen asiakaspalvelutyötä tekevien yrittäjien ja työntekijöiden
turvallisuudentunteen tasoa ja siihen liittyviä mittareita. Palaute analysoidaan, ja tämän perusteella tunnistetaan henkiseen suorituskykyyn vaikuttavia kuormitustekijöitä. Turvallisuuden tunteen parantamiseksi tarvitaan työkaluja ja toimenpiteitä. Tämän vuoksi osalle  kartoitukseen osallistuneista järjestetään uudenlaiseen ajatteluun ja toimintaan perustuvat pilotti-koulutukset, joilla pyritään vaikuttamaan turvallisuuden tunteen kasvamiseen ja omien tunteiden merkitykseen suhteessa koettuun uhkaan. Tämä osaltaan parantaa työhyvinvointia.

Hankkeessa mukana olevat asiakaspalvelijat ja organisaatiot saavat arvokasta työviihtyvyyttä ja työturvallisuutta parantavaa koulutusta jossa jaettu tieto ja toimintamallit edistävät asiakaspalvelijan ja koko organisaation turvallisuutta ja työhyvinvointia. Samalla osallistujat ovat luomassa uudenlaista turvallisuusajattelua, joka lähtee ihmisestä. Turvallisuutta ei luoda kaltereilla ja pelolla, vaan oikealla ajattelulla ja ennaltaehkäisyllä.

Tämä hanke on suunnattu sinulle, joka: 1) Haluat oppia tunnistamaan asiakkaan tunnetiloja ja riskikäyttäytymistä sekä oppia uusia ratkaisukeskeisiä toimintamalleja haastaviin tilanteisiin 2) Ymmärrät että työturvallisuus, työnteko ja työssä viihtyminen vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa 3) Haluat kehittää vuorovaikutustaitojasi haastavissa asiakaspalvelutilanteissa 4) Haluat kehittää yhteisöllisyyttä osana turvallisuutta 5) Haluat oppia tuntemaan omien tunteidesi vaikutukset haastavissa asiakaspalvelutilanteissa ja kehittää niitä positiiviseen suuntaan.

Hanketiedot

Hanke alkoi:
01.01.2019

Hanke päättyy:
31.12.2019

Hankkeen päätoteuttaja:
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Hankkeen toteutusalue:
Mikkelin seutu