Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa

Latinalaisen Amerikan suurlähettiläät Mikkelissä.

Latinalainen Amerikka ja Karibia ovat jääneet suomalaisyrityksiltä hieman katveeseen viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Suomalaisten kannattaa etsiä ennakkoluulottomasti uusia markkina-alueita. Latinalainen Amerikka ja Karibia ovat ilman muuta alueita, joita ei kannata jättää huomiotta. Alueen liiketoimintaympäristö vastaa pitkälti länsimaisia arvoja ja tapoja.

Suomelle Latinalaisen Amerikan ja Karibian maat tarjoavat uusia mahdollisuuksia laajentaa ja monipuolistaa yhteistyötä sekä käydä kauppaa. Alueen talouskasvu on lähtenyt uudelleen myönteiseen suuntaan, ja alueen keskiluokka on monissa alueen maissa kasvanut merkittävästi köyhyyden vähentyessä. Suomella on lähtökohtaisesti hyvä maine alueella, etenkin Suomen koulutuksesta haetaan mallia. Monet alueen maista ovat tekemässä suuria uudistuksia paitsi koulutuksen alalla, myös mm. ICT-sektorilla ja energia-alalla.

Suomalaisosaaminen esimerkiksi telekommunikaation, uusiutuvan energian, energiatehokkuuden ja biotalouden alalla kiinnostaa Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla. Suomen hyvä maine koulutussektorilla kannattaa hyödyntää myös muilla aloilla. Kieli ja etäisyys on koettu tähän mennessä esteinä, mutta nykyään yhteydet alueelle ovat teknologian ansiosta vaivattomammat.

Latinalaisen Amerikan suurlähettiläät kiertävät maakunnissa ja saapuvat Mikkeliin 29.8.2017.
Seurueeseen kuuluvat Finpron ja Finnveran edustajien lisäksi:

  • Suurlähettiläs Roy Eriksson, Meksiko ja Keski-Amerikan maat
  • Suurlähettiläs Mika Koskinen, Peru, Bolivia, Ecuador
  • Suurlähettiläs Mika-Markus Leinonen, Chile
  • Suurlähettiläs Jukka Pietikäinen, Karibia, Kuuba
  • Suurlähettiläs Teemu Turunen, Argentiina, Uruguay, Paraguay
  • Suurlähettiläs Markku Virri, Brasilia
  • Yksikön päällikkö Ari Mäki, UM

Aikataulu
Klo 11:00 Info- ja keskustelutilaisuus, Valtuustosali

  • Avaus - Kaupunginjohtaja Timo Halonen
  • Suurlähettiläiden puheenvuorot
  • Etelä-Savon ominaispiirteitä – Esko Pitkänen
  • Yrityspuheenvuoro – KPA Unicon

Klo 12:30 Työlounas. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Lounasisäntänä Mikkelin kaupunki.

Klo 13:15 Tori- ja kauppakeskuskävely suurlähettilässeurueelle



 

Ilmoittaudu tilaisuuteen 22.8.2017 mennessä: https://www.lyyti.in/suurlahettilaat29082017

 

Yhteistyössä:  Etelä-Savon kauppakamari, Mikkelin kaupunki, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Team Finland Etelä-Savo

  Pidätämme oikeudet muutoksiin.

  • Mikkelin kaupungin valtuustosali, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli


28 elo

Startup Saunan kiertuetapahtuma Mikkelissä

Startup Sauna, yksi Suomen johtavista kasvuyritysten kiihdyttämöistä, kiertää elokuussa 15 kaupunkia 11 päivässä tavoitteenaan löytää eri puolilta Suomea yhteensä 100 kasvuyritystä Suomi100-juhlavuoden kunniaksi. Kiertue vierailee Mikkelissä 28.8.2017 Lue lisää

30 elo

Kiertotaloustyöpaja teollisuusyrityksille

Kiertotaloustyöpaja Tehometillä. Edistyksemme on jo yli sata vuotta vanhaa. Nyt meidän on aika päivittää käsityksemme edistyksestä tilanteessa, jossa opettelemme sopeutumaan maapallon kantokyvyn rajoihin. Muutos vie kohti kiertotaloutta . Siirrymme aikakauteen, jossa yhteiskuntien hyvinvointi ei lisäänny tuottamalla liukuhihnoilta aina vain lisää ja lisää tavaroita. Kiertotaloudessa kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen. Materiaaleja ei lopuksi hukata, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Vuoteen 2030 mennessä kiertotalouden arvonlisä Suomen kansantalouteen voisi olla vähintään kolme miljardia euroa vuosittain. Lue lisää